ARVAJAN REITISTÄ, SEN KALOISTA, KOSKISTA JA MYLLYISTÄ

Ant­ti Has­si 2004

Has­sin — Puuk­kois­ten — Kota­kos­ken kult­tuu­ri­mai­se­ma kuu­luu val­ta­kun­nal­li­ses­ti arvok­kai­den kult­tuu­ri­mai­se­mien luet­te­loon, mai­se­man ran­nat vas­taa­vaan ran­to­jen­suo­je­luoh­jel­maan ja kos­ket kos­kien­suo­je­lu­lain pii­riin. Rei­tin luon­non­suo­je­lu­koh­tei­ta ovat Hin­tan hon­ka, Has­sin­kos­ket, Kivi­kos­ki, Joke­lan­kos­ki ja Koro­lan vah­te­rik­ko. Suo­jel­ta­vik­si on ehdo­tet­tu Puuk­kois­ten van­haa kivi­sil­taa ja Kivi­kos­ken myl­lyä. Myös ral­li­tie­nä tun­net­tua Has­sin­tie­tä on esi­tet­ty val­ta­kun­nal­li­sek­si museo­tiek­si. Tie­hän on muo­tou­tu­nut vähi­tel­len kes­kiai­kai­ses­ta rat­su­ties­tä osak­si Hel­sin­gin ja Jyväs­ky­län välis­tä van­hin­ta nelos­tie­tä. Uusi tie E 24 Arva­jan kaut­ta raken­net­tiin vas­ta 1950-luvulla.

Arva­jan rei­tin vesis­sä on tai­men­ta, puro­loh­ta, sii­kaa ja muik­kua. Aiem­min saa­tiin myös jär­vi­loh­ta, jol­le rei­tin kos­ket tar­jo­si­vat hyviä kutu­paik­ko­ja. Jos Arva­jan kos­ken vede­not­ta­mon pato puret­tai­siin Päi­jän­teen jär­vi­lo­hi voi­si ehkä vie­lä pelas­tua. Muis­ta vesie­läi­mis­tä sauk­ko on yleis­ty­nyt ja rapu kadon­nut. Rei­tin vesis­sä ja ran­noil­la kas­vaa aina­kin 15 uha­na­lai­sek­si luo­ki­tel­tua kas­via: pur­to­juu­ri, joki­lei­nik­ki, puna­koi­so, kel­ta­sa­ra, keto- ja pai­men­ma­ta­ran ris­tey­mä, kapeaos­ma­kää­mi, leh­don­nei­don­vaip­pa, kal­lio­ha­tik­ka, keto-orvok­ki, viluk­ko, pel­to­sau­ra­mo, keto­kau­nok­ki, han­hen­pa­ju, kul­le­ro ja koiruoho.

Kivi­kos­ken ala­su­van­to. Kuva on kui­van kesän 2003 lopul­ta, jol­loin vir­taus oli pien­tä. Keväi­sin vesi kuo­huu komeas­ti suvan­non ylä­puo­lel­la ole­vas­sa kos­kes­sa, joka on rei­tin ensim­mäi­nen ja kau­neu­ten­sa par­hai­ten säi­lyt­tä­nyt. Pui­den takaa hää­möt­tää rei­tin ainoa jäl­jel­lä ole­va myl­ly. Kuvas­ta vähän vasem­mal­le on Pek­ka Halo­sen kesä­paik­ka. Vir­ra­tes­saan Iso­jär­ves­tä Päi­jän­tee­seen vesi kohi­see kaik­ki­aan yhdek­säs­sä kos­kes­sa, jot­ka ovat: Kivi­kos­ki, Kota­kos­ki, Flin­kin­kos­ki, Koi­ra­kos­ki, Joke­lan­kos­ki eli Puuk­kois­ten kos­ki, Kähön­kos­ki, Has­sin ylä- ja ala­kos­ki, Kapa­lo­kos­ki ja Arva­jan­kos­ki. Kos­kien vesi-voi­maa hyö­dyn­net­tiin ennen monel­la taval­la. Tal­vel­la jär­vien ran­noil­le koo­tut tukit uitet­tiin kevät­tul­vien aikaan tuk­ki­rän­nien kaut­ta Päi­jän­tee­seen. Suu­ri jouk­ko uit­to­mie­hiä kul­ki sil­loin tuk­kien mukana.

Kivi­kos­ken tuki­nuit­ta­jat pää­si­vät his­to­ri­aan v. 1925 Pek­ka Halo­sen ikuis­ta­mi­na, kun Suo­men val­tion hänel­tä tilaa­ma suu­ri maa­laus lah­joi­tet­tiin Gene­veen v. 1920 perus­te­tun Kan­sain­lii­ton pää­ma­jaan. Lah­ja oli kai val­tion kii­tos Suo­men ja Ruot­sin väli­sen Ahve­nan­maan kiis­tan rat­kai­sus­ta. Osmo Visu­ri, jon­ka huvi­la on Iso­jär­ven ran­nal­la, päät­ti 1970-luvul­la men­nä maa­laus­ta kat­so­maan ja löy­si sen lopul­ta hylä­tyn pää­kont­to­rin työ­toi­mis­ton kel­la­ris­ta. Ate­neu­min tai­de­museon inten­dent­ti Saka­ri Saa­ri­ki­ven avus­tuk­sel­la maa­laus pelas­tet­tiin Suo­meen ja sijoi­tet­tiin Edus­kun­nan suu­ren valio­kun­nan sei­näl­le 1980. Tuos­ta vuo­des­ta läh­tien maa­lauk­ses­sa mal­lei­na ja Has­sis­sa­kin töis­sä olleet Väli­sen vel­jek­set, Emil ja Sulo, ovat usein posee­ran­neet tele­vi­sion uutis­ku­vien taustahahmoina.

Has­sin ala­kos­ki tal­vel­la 1950 vähän veden aikaan. Etua­lal­la vene­ta­las, tuk­ki­rän­ni, säh­kö­lai­tos, jon­ka Pau­li raken­si 1940-luvul­la v. 1921 pala­neen Has­sin myl­lyn pai­kal­le, sit­ten Myl­ly­pirt­ti, jon­ka Emil raken­si myl­lys­sä kävi­jöi­den läm­mit­te­ly­ti­lak­si. Ylim­pä­nä näkyy pää­ty isos­ta rii­hes­tä. Kaik­ki kuvan raken­nuk­set ovat hävin­neet ja kos­ki palau­tet­tu luon­non­ti­laan 1990-luvul­la. Emil Has­sin aikaan­saan­nok­sis­ta on jäl­jel­lä vain myl­lyä var­ten raken­net­tu maan­tie, joka kaar­taa rii­hen edes­tä kos­ken ran­taan ja sit­ten Myl­ly­mäen vie­rus­taa koh­ti Arvajaa.

HASSINKOSKEN SAHA JA MYLLYT

Jo hyvin var­hain Has­sin ala­kos­kes­sa on ollut myl­ly, joka on inven­toi­tu vero­tus­ta var­ten 1586. Oli­si mie­len­kiin­tois­ta tie­tää, jau­het­tiin­ko tuos­sa myl­lys­sä jo ruis­ta, jon­ka vil­je­ly­alue ulot­tui Kes­kia­jal­la Sata­kun­nas­ta Ete­lä-Hämee­seen Hol­lo­la-Iit­ti alu­eel­le. Poh­joi­sin paik­ka, jos­sa ruis­ta Kes­kia­jal­la vil­jel­tiin, oli Jäm­sä, mikä ker­too seu­dun kult­tuu­ri-yhteyk­sis­tä. Tuol­loin esim. Uusi­maa oli pää-asias­sa kor­pea, jos­sa ruis­ta ei viljelty.

Noin v.1860 toh­to­ri W. Gran­lund raken­si ala­kos­keen kak­si­ke­häi­sen sahan ja sen isän­nöit­si­jäl­le talon Myl­ly­mäen pääl­le. Sahan toi­min­ta kui­ten­kin lop­pui pian, sil­lä senaat­ti rajoit­ti sahat­ta­vien tuk­kien mää­räk­si vain 1000 kpl. vuo­des­sa, kos­ka hil­li­tön kas­kea­mi­nen oli hävit­tä­nyt Suo­men puu­va­rat lähes ole­mat­to­miin. Has­sin­kos­kes­sa ehdit­tiin kui­ten­kin saha­ta mm. Lato­sen talon vuo­ri­lau­dat ennen kuin saha puret­tiin ja puuk­hol­la­rin talo siir­ret­tiin Hin­tan maal­le kylän kes­kus­taan vas­ta­pää­tä Lato­sen taloa, mis­sä se toi­mi kaup­pa­na vuo­des­ta 1892 aina 1970-luvul­le asti. Asun­to­na sama talo on vieläkin.

LöL­Lö eli 1800-luvul­la raken­ne­tun jako­kun­nan myl­lyn jään­nök­set 1930-luvul­la. Oikeal­la tuk­ki-rän­ni, vasem­mal­la vähän v. 1906 raken­ne­tun myl­ly­rän­nin alkua. Has­sis­ta loh­ko­tuis­ta talois­ta koot­tu jako­kun­ta oli pääs­tä­nyt myl­lyn­sä huo­noon kun­toon ja sil­tä lop­pui­vat vesi ja myl­ly­tys, kun Emil Has­si sai 1905 senaa­til­ta oikein kir­kos­sa kuu­lu­te­tun luvan raken­taa kos­keen uuden myllyn.

HASSIN MYLLY

Has­sin myl­lyn raken­nus­mes­ta­ri­na oli Arva­jan myl­lä­ri ja pala­va­mie­li­nen uskon­so­tu­ri Rik­man (myöh. Rika­ma). Myl­lys­sä oli kak­si jau­ho­pe­ria ja ryy­ni­ki­vet. Myl­lä­ri­nä oli talon luot­to­työ­mies Jus­si Kur­ki­nen Kur­ke­lan tor­pas­ta. Osak­si hänen ansios­taan myl­lys­tä tuli talon raha-sam­po, jos­sa mm. Alhon­ky­län iso­jen talo­jen isän­nät jau­hat­ti­vat vil­jan­sa. Kun jau­hat­ta­jia oli usein jonos­sa, kos­ken ran­nal­le raken­net­tiin odot­te­lu­ti­lak­si Myl­ly­pirt­ti. Emil raken­si myl­lys­tä myös voi­man­siir­to­lait­teet kos­ken ylä­puo­lel­la ole­vaan rii­heen­sä, jos­sa vesi­voi­ma pyö­rit­ti pui­ma­ko­net­ta. Tätä ihmet­tä Jäm­sän isän­nät kävi­vät oikein poru­kal­la kat­so­mas­sa. 1918 myl­lyyn asen­net­tiin vie­lä tasa-vir­ta­dy­na­mo, joka toi talol­le säh­kö­va­lon kun­nes myl­ly hämä­räl­lä taval­la paloi 1925. Tämän jäl­keen kos­ki oli vail­la käyt­töä. Sii­nä oli vain kuvas­sa näky­vät Löl­lön rau­niot ja tuk­ki­rän­ni, jon­ka vesi­suih­kuis­ta nau­tit­tiin samal­la taval­la kuin vuon­na 1912 ote­tun kuvan alas­to­mat sulot­ta­ret. Päre taka­puo­len alla rän­nis­tä las­ket­tiin kovaa vauh­tia kos­ken ala­puo­lel­la ole­vaan Pata­maan, joka oli kylän uima­paik­ka. Uit­to­jen loput­tua tuk­ki­rän­ni­kin rapis­tui ja lopul­ta puret­tiin. Löl­lön rau­niot Pau­li Has­si pur­ki 1940-luvul­la ja raken­si pala­neen Has­sin myl­lyn pai­kal­le Osmon suun­nit­te­le­man uuden säh­kö­lai­tok­sen. Se antoi säh­kö­va­loa koko Has­sin­ky­läl­le ja monel­le Puuk­kois­ten ja Juu­van kylän talol­le­kin. Lai­tok­sen teho ei kui­ten­kaan riit­tä­nyt enää pyö­rit­tä­mään kylään han­kit­tu­ja lyp­sy­ko­nei­ta, joten se jäi vähi­tel­len vain talon omaan käyt­töön kun­nes se hoi­ta­mat­to­ma­na puret­tiin. Samal­la meni­vät myös Emi­lin hank­ki­mat kos­kioi­keu­det, jot­ka oli­vat kau­an olleet talon tär­keä tulon lähde.

HALJALAN MYLLY

lopet­ti toi­min­tan­sa 1925 mut­ta oli käyt­tä­mät­tö­mä­nä pai­koil­laan vie­lä mon­ta vuo­si­kym­men­tä, kun­nes sen hir­sis­tä teh­tiin Hal­ja­lan tyt­tä­rel­le huvi­la Pälä­män ran­nal­le. Sen­kin jäl­keen suu­ri myl­lyn­ra­tas sei­soi pai­kal­laan vie­lä mon­ta vuot­ta. 1990-luvul­la Has­sin­kos­ket ja lähes koko Arva­jan reit­ti palau­tet­tiin luon­non­ti­laan. Myös Kota­kos­ken pato ja säh­kö­lai­tos puret­tiin. Ainok­si poik­keuk­sek­si jäi mai­se­man­suo­je­lua­lu­een ulko­puo­lel­la ole­vas­sa Arva­jan kos­kes­sa Kai­po­lan pape­ri­teh­taan vede­not­ta­mon pato, joka pitäi­si myös pur­kaa, kos­ka se tuk­kii Päi­jän­teen lohien kutu­rei­tin Iso­jär­veen. Ansait­tua suo­je­lua vail­le ovat vali­tet­ta­vas­ti jää­net monet säi­lyt­tä­mi­sen arvoi­set his­to­rial­li­set raken­nuk­set, kuten Kivi­kos­ken mai­se­man myl­ly-van­hus ja Pek­ka Halo­sen kesäasunto.

KALAT

Myl­ly­rän­ne­jä käy­tet­tiin myös kalas­tuk­seen. Kun rän­nis­sä näh­tiin lohi, ylä­luuk­ku sul­jet­tiin ja tyh­jäs­sä rän­nis­sä sät­ki­vä kala napat­tiin haa­vil­la tai tali­kol­la. Suu­rin tie­tä­mä­ni saa­lis on Kaler­vo Sal­mi­sen uis­ti­mel­la saa­ma 8 kilon pai­noi­nen jär­vi­lo­hi. Urpo tai­si kui­ten­kin olla kylän paras kala­mies. Ant­ti­kin sai kesäl­lä 1959 Myl­ly­pir­tis­sä majail­les­saan ala­kos­kes­ta ongel­la vie­lä pie­niä jär­vi­lo­hia ja ylä­kos­ken myl­ly­rän­nis­tä uis­ti­mel­la 3,6 kilon pai­noi­sen tai­me­nen, joka syö­tiin hänen häis­sään. Alli puo­les­taan on saa­nut kuu­lem­ma yhtä pai­na­van ahve­nen kos­kien ala­puo­li­ses­ta Riih­jär­ves­tä. Ker­ran Osmo taas sai Vapun-päi­vä­nä ala­kos­kes­ta mah­ta­van mateen, jota toi rie­musaa­tos­sa kotiin. äiti ei sitä kui­ten­kaan huo­li­nut, kos­ka hänel­le oli ope­tet­tu, että madet­ta saa syö­dä vain nii­nä kuu­kausi­na, joi­den ruot­sin­kie­li­sis­sä nimis­sä on R‑kirjain. Jos kala oli­si saa­tu “den sis­ta April”, se oli­si syö­ty, mut­ta kun se saa­tiin “den förs­ta Maj”, sitä ei syö­ty. Yrjö puo­les­taan toi ker­ran äidil­le Mai­jan­päi­vän lah­jak­si val­ta­van mää­rän samois­ta vesis­tä pyy­tä­mi­ään rapu­ja. Nii­tä­kään äiti ei huo­li­nut, mut­ta Mäke­län Aili huo­li ja piti kun­non mäs­säi­lyt. Nyt Has­si-Arva­ja rei­til­lä rapu­ja ei ole ollut pit­kään aikaan, mut­ta kalas­tus­kun­ta on istut­ta­nut Riih­jär­veen uut­ta lohi­kan­taa mm. tai­men­ta ja har­jus­ta. Jäl­kim­mäis­tä kalaa en ole kui­ten­kaan kuul­lut kenen­kään saa­neen. Puuk­kois­ten kalas­tus­kun­taan kuu­lu­vas­sa Pälä­mäs­sä on nyky­ään aika hyvä sii­ka­kan­ta. Tuo­hon jär­veen on Lato­sen talol­la­kin van­haa perua ole­va kalas­tusoi­keus. Muik­kua on aina­kin Iso­jär­ves­sä ja Savi­jär­ves­sä. Ongel­ma­na on sala- ja yli­ka­las­tus, joi­ta on vai­kea valvoa.

ARVAJAN KOSKI JA SAHA. Anna Salo­sen v. 1966 otta­ma kuva. Vuon­na 1964 kuvas­sa näky­väs­sä sahas­sa Raja­lan vel­jek­set saha­si­vat Antin Kal­le Has­sil­ta osta­mat tukit Kivis­tön talon raken­nus­puik­si. Sahaus­jäl­ki on niin hie­noa, että lau­dat käy­tet­tiin höy­lää­mät­tö­mi­nä talon sisus­tuk­seen. Kuvan ala­reu­nas­sa näky­vän vuol­teen koh­dal­la on nyky­ään Kai­po­lan pape­ri­teh­taan vede­not­ta­mo ja pato, joka nyky­ään on ainoa este Päi­jän­teen lohien nousul­le kute­maan Arva­jan rei­tin koskiin.

KALLIS ONKI

Evers­ti Erk­ki Halo­nen ker­toi tul­leen­sa ker­ran nuo­re­na mie­he­nä isän­sä mökil­le Kivi­kos­kel­le, jos­sa näki lohien kovas­ti hyp­pi­vän. Kun hänel­lä ei ollut onki­veh­kei­tä muka­na eikä edes rahaa nii­den osta­mi­seen, hän soit­ti Schrö­de­ril­le Hel­sin­kiin ja kysyi sai­si­ko sel­lai­sia, jos mak­su tulee (kai mökis­tä löy­ty­nei­nä) Pek­ka Halo­sen maa­lauk­si­na. Myö­hem­min evers­ti­nä olles­saan hän arvio Suo­men kaik­kien aiko­jen kal­leim­mik­si ne onget ja uis­ti­met, jot­ka Suku­lan lin­ja-auto hänel­le toi. Nelos­tie ja kaik­ki lin­ja-autot kul­ki­vat nimit­täin noi­hin aikoi­hin vie­lä Kota­kos­ken ylä-puo­lel­ta mah­dot­to­man kapean sil­lan yli. Tie­kin oli vie­lä mäki­sem­pi ja mut­kai­sem­pi kuin nyt. Kun 1940-luvul­la olin kou­lu­ka­ve­ri­ni Jus­si Pas­a­sen isän kyy­dis­sä, hän ei uskal­ta­nut ajaa autol­laan Jäm­sän ja Kuh­mois­ten väliä kuin alle 30 kilo­met­rin tun­ti­vauh­tia, vaik­ka met­sä­työn­joh­ta­ja­na tun­si tien hyvin.

KUULUISIA ONKIJOITA

Luok­ka­to­ve­ril­ta­ni Ris­to Kaa­kol­ta sain kopion 1930-luvul­la jul­kais­tus­ta Suo­men Kuva­leh­den artik­ke­lis­ta ‘Englan­ti­lai­set diplo­maa­tit lohia onki­mas­sa’. Sii­nä ker­ro­taan ensin lohe­non­gin­nan hie­nos­ta har­ras­tuk­ses­ta ja kehu­taan Puuk­kois­ten suu­ren­moi­sia mai­se­mia, jois­ta on run­saas­ti valo­ku­via. Sit­ten kuvail­laan Englan­nin lähet­ti­lään, minis­te­ri Sper­lin­gin ja lähe­tys­tö­sih­tee­ri mr. Hal­seyn vie­rai­lua, jon­ka oppai­na oli­vat mais­te­ri E. Levan­to ja tri A. Var­tio­vaa­ra. Vie­raat oli majoi­tet­tu Kaa­kon taloon, jos­sa noi­hin aikoi­hin oli pal­jon kesä­vie­rai­ta. Seu­ru­een kalas­tus­vä­li­neet ja saa­lis­ka­lat on tark­kaan lue­tel­tu. Minis­te­ri ja lady Sper­ling kävi­vät ongel­la myös Has­sin­kos­kel­la. Siel­lä heil­tä pää­si kar­kuun “kak­si suur­ta forel­lia”, kun minis­te­ri oli unoh­ta­nut ottaa mukaan haa­vin, jota tuli pyy­tä­mään Has­sis­ta lai­nak­si. Yrjö oli pik­ku­poi­ka ja muis­taa sen anta­neen­sa, vaik­ka minis­te­ri osa­si suo­mea vain kak­si sanaa. Mai­nit­ta­koon, että mais­te­ri Levan­nol­la oli huvi­la Kota­jär­vel­lä ja että hän oli joh­ta­ja­na nykyi­ses­sä Tek­ni­ses­sä tar­kas­tus­vi­ras­tos­sa, jon­ka pal­ve­luk­ses­sa Kota­jär­ven poi­ka Kim­mo Savi­jär­vi sit­tem­min oli elä­kei­kään­sä asti ja jon­ka viras­ton joh­ta­ja­na tätä kir­joi­tet­taes­sa on em. Yrjön poi­ka Simo Hassi.)

Samai­ses­sa Kuva­leh­den jutus­sa ker­ro­taan myös Flin­kin talon van­han emän­nän muis­te­lus “kuin­ka Jäm­sän tuo­mio­kun­nan tuo­ma­rin vel­jen­poi­ka Per Evind Svin­huf­vud aikoi­naan aje­li pol­ku­pyö­räl­lä Puuk­kois­ten kos­kil­le onki­maan ja kuin­ka hänen pala­tes­saan lohen­pyrs­töt läpät­ti­vät istui­men takana”.

Var­hai­sin kir­jal­li­nen Arva­jan rei­tin ylis­tys lie­nee Iso­kei­sa­ri Ernst Lam­pe­nin urhei­lu-leh­des­sä jul­kai­se­ma artik­ke­li ‘Käyn­ti­ni Kivi-kos­kel­la’. Moni Hel­sin­gin her­ra on siis näil­lä kos­kil­la onki­nut jo ennen Kuva­leh­den artik­ke­lin jul­kai­se­mis­ta, mut­ta var­sin­kin sen jäl­keen. 1930-luvul­la Has­sin­kos­ken mai­se­mia kävi ikuis­ta­mas­sa mm. tai­de­maa­la­ri Mik­ko Oinonen.

Osmo ja Yrjö muis­ta­vat, kuin­ka he pik­ku-poi­ki­na oli­vat Has­sin ala­kos­kel­la ongel­la ja joku her­ra­son­ki­ja rupe­si hää­tä­mään hei­tä pois. Pojat oli­si­vat kil­tis­ti läh­te­neet, mut­ta muka­na ollut Has­sin kesä­ren­ki Esa Arra kysyi her­ral­ta saa­ko hän esi­tel­lä kos­ken omis­ta­jan pojat, min­kä jäl­keen mie­hen käy­tös muut­tui. Mai­nit­tu Esa oli ilmes­ty­nyt taloon kevääl­lä 1932 töi­tä kysy­mään. Myö­hem­min sel­vi­si, että hän oli erääl­lä taval­la paos­sa sitä, että oli osal­lis­tu­nut Mänt­sä­län kapi­naan, jon­ka em. Ukko Pek­ka pre­si­dent­ti­nä olles­saan lopet­ti. Pojat muis­ta­vat Esa Arran muka­va­na ja sivis­ty­nee­nä mie­he­nä, joka viet­ti lop­pue­lä­män­sä Ame­ri­kas­sa, jos­sa toi­mi mm. Yleis­ra­dion kirjeenvaihtajana.

V. 1959 Puuk­kois­ten kalas­tus­kun­ta pääs­ti pre­si­dent­ti Kek­ko­sen ongel­le kylän rau­hoi­te­tuil­le kos­kil­le. Isän­tien suh­tau­tu­mis­ta kuvaa, että Kivi­kos­ken myl­lä­ri Ant­ti Raja­lan pirt­tiin Kek­kos­ta var­ten raken­net­tiin eri­koi­nen WC-kome­ro. Toi­sin kävi Has­sin­ky­läl­lä, jon­ka kos­kil­le Kek­ko­nen myös pyr­ki, mut­ta kalas­tus­kun­nan esi­mie­he­nä oli Urpo Has­si, joka ei hän­tä sin­ne pääs­tä­nyt kun ei tykän­nyt Kek­ko­ses­ta ja oli sitä miel­tä, että laki on kai­kil­le sama. Ainoa, jol­le minä olen ollut kala-oppaa­na on val­tio­sih­tee­ri ja minis­te­ri Tee­mu Hil­tu­nen, joka oli vie­raa­na­ni Lato­sel­la 90-luvun alus­sa. Tee­mu onki into­hi­moi­ses­ti koko­nai­sen päi­vän mut­ta sai saa­liik­si vain yhden ala­mit­tai­sen taimenen.

ILTA-SANOMIEN jut­tu 11. 6.1959.

Kek­ko­sen seu­ras­sa 10.6.59 oli­vat adju­tan­tin ja auton­kul­jet­ta­jan lisäk­si vara­tuo­ma­ri Sven Seve­lius, mais­te­ri Tau­no V. Mäki sekä isän­ti­nä Esko Savi­jär­vi, Allan Flinck ja evers­ti­luut­nant­ti Erk­ki Halonen.

Allan Flinck ja Erk­ki Halo­nen tar­joi­le­vat uis­ti­mia vie­res­sä sei­so­val­le Kek­ko­sel­le, jota var­ten oli teh­ty onki­mis­la­vet­ti Kivi­kos­ken tuk­ki­rän­nin suul­le. (Ilta-Sano­mien jut­tu kuvi­neen Ris­to Kaa­kon kokoelmasta).

Kun kalaon­ni ei suo­si­nut Kivi­kos­kel­la, seu­rue siir­tyi ala­juok­sul­le aina Puuk­kois­ten Joke­lan­kos­kel­le asti. Kun seu­rue iltayös­tä aset­tui Flin­kin taloon naut­ti­maan myö­häi­sil­lal­lis­ta las­ket­tiin kalo­ja ker­ty­neen kaik­ki­aan 17. Näis­tä pre­si­den­tin osuus oli 7 kappaletta.

Ehkä mie­len­kiin­toi­sem­pi tie­to Ilta-Sano­mien jutus­sa on Erk­ki Halo­sen ker­to­mus sii­tä, miten hänen isän­sä Pek­ka Halo­nen löy­si Kivi­kos­ken 1916. Lau­ri Han­ni­kai­sen opas­ta­mal­la tutus­tu­mis­mat­kal­la oli ollut muka­na myös Jean Sibe­lius, joka kui­ten­kin pian “siir­tyi Kuh­mois­ten kir­kon­ky­lään” luul­ta­vas­ti Kou­ka­nie­men taloon, jos­sa Jyväs­ky­län semi­naa­rin musii­kin leh­to­ri P. J. Han­ni­kai­sen (1854–1924) per­he viet­ti kesi­ään, kun­nes suku osti kesä­pai­kak­seen puo­let Tehin­nie­mes­tä. Kar­ja­lais­ten lau­lun ohel­la moni muu Han­ni­kai­sen suo­sit­tu lau­lu on sävel­let­ty Kou­ka­nie­men salissa.